Hengitys- ja tähtäystekniikka helpottavat pehmeää liipaisua
Usein ampumaharrastusta aloittelevilta odotetaan niin kiivaasti oikeaa hengitys-, tähtäys- ja liipaisintekniikkaa, että tätä monimutkaisten toiminnallisten osien muodostamaa kokonaisuutta ajetaan aloittelijan päähän ja kehoon kuin käärmettä pyssyn suuhun.
Tosiasia on se, että osumat saaattavat löytyä taulusta oikeilta kohdilta, vaikka kaikki mainitut osa-alueet ja etenkin hengitystekniikka olisivat aivan retuperällä – tähtäämisen ja liipaisun tekniikat ovat sitten jo kohtalokkaampia.
Kuten kaikessa silmä-käsi -koordinaatiota edellyttävvä puuhassa, nopeammin pääsee tuloksiin ja oikeaan suoritukseen jos saa toimintonsa automatisoitua. Ja sehän edellyttää, kuten tiedämme, toistoja, toistoja ja toistoja …
Motivaatio ja lohdutuksen sana lienee paikallaan: kun suoritus saadaan automaation kaltaisiksi toistoiksi, sitä on helpompi muuttaa. On hyvä, jos ihmisellä esiintyy aina sama virhe ampumatilanteessa, sillä silloin se on helppoa korjata ja korvata vanha automaattinen toiminto uudella.
Jos sen sijaan yhdessä sarjassa ranne oli löysä, toisessa laukaisu oli nykäisevä, kolmannessa tähtäinkuva hämärtyi ja neljännessä silmät alkoivat mennä tai käsivarret puutua niin korjattavaa riittää ja reiät pahvitaulussa hajoavat ympäriinsä kuin pulun hmmmm Kauppatorille.
Hengitä oikein, rytmitä toimintosi
Tarkan tähtäinkuvan ottaminen ja laukaisu tehdään hengitystä pidättäen. Hengityksen pidättäminen saattaa kuulostaa epämukavalta, mutta sitä se ei ampumatilanteessa suinkaan ole. Tuo hengityksen pidättämiseen tarvittava aikaväli ei ole kovinkaan pitkä. Yleensä takaraja hengityksen pidättämisessä kulkee 5-10 sekunnin välillä, jonka aikana ase tulisi saada silmien eteen ja muodostaa tähtäinkuva sekä puristava laukaisu.
Viiden-kymmenen sekunnin jälkeen nimittäin silmän lihakset alkavat jo reagoimaan ilman pidättämiseen, eikä lopputulos ole enää toivotun kaltainen. Joskus, etenkin harrastuksen alkuvaiheissa hengitystä pidättäessä alkaa tuntea pakottavaa tarvetta laukaista. Tämä johtaa huonoon liipaisuun. Sellaista ei kannata tehdä; mieluummin tulee etusormi ottaa pois liipaisimelta, laskea ase ja ottaa koko homma uudelleen alusta.
On olemassa muutamia erilaisia hengitystekniikoita, joista voi valita itselleen sopivimman. Hengitystä pidättäessä keuhkot voivat olla joko kokonaan tyhjät tai puolillaan ilmaa. Keuhkojen ollessa täynnä ilmaa pallea ja muu keho ovat liian jännittyneinä eikä ampuminen ota sujuakseen. Tämän ovat huomanneet asevelvollisuutensa suorittaneet kivääriradoilla.Jos yläkroppa ampuma-asennossa maaten keikkuu tetsarien päällä, tähtääminen on hankalaa.
Hengityksen rytmittämisen tähtäämiseen ja laukaisuun oppii harjoittelemalla. Huolissaan ei kannata olla, aika ja happi riittävät kyllä hyvinkin täysipainoiseen suoritukseen. Kun tekee ankarasti kuivaharjoituksia tyhjän aseen ja klikkeripatruunoiden kanssa niin saattaa päästä jopa satoihin toistoihin päivässä. Kroppa tottuu ja alitajuisesti alkaa rytmittää suoritustaan – nyt ollaan jo polulla kohti automatisoitua suoritusta!
Oikea tähtäinkuva asettuu “linjaan”
Tähtäämisessä on oleellista se, että oikea tähtäinkuva on tiedossa. Takatähtäimen ja etutähtäimen
yläreunojen tulee olla samalla tasalla ja maalitaulun kymppikohta niiden kanssa samalla linjalla. Aikaisemmissa jutun osissa ollaan puuhuttu aseen koosta ja mitoista ja perän sopivuudesta juuri ampujan kouriin ja raajoihin sopivaksi joten siihen ei tässä puututa. Aseen tulisi nousta luonnollisella yhdellä liikkeellä sellaiseen asentoon, että tähtäinkuvan muodostaminen onnistuu parissa sekunnissa.
Rata- tai halliolosuhteissa on aina eduksi, jos etutähtäimen sivuilta näkyy kummaltakin puolelta sama määrä valoa.
Tähdättäessä pidetään molemmat silmät auki ja ampuja kohdistaa katseensa etutähtäimeen. Tähtäys ei saisi kestää enempää kuin viisi sekuntia, muutoin silmä väsyy ja sen näkötarkkuus katoaa.
Ihmissilmä on rakennettu sellaiseksi, että se pystyy tarkentamaan ainoastaan yhdelle etäisyydelle kerrallaan. Silmällä kestää myös pieni hetki saavuttaa paras mahdollinen tarkkuus tähän näkökenttään, vaikka näennäisesti kuva onkin jo terävä.
Näiden ominaisuuksien tai fysikaalisten rajoitusten vuoksi tähtäinsilmän katse tulee tarkentaa vain ja ainoastaan etutähtäimeen, ei tauluun tai takatähtäimiin, ei edes pieneksi hetkeksi. Etutähtäimen tulee piirtyä kirkkaana ja terävänä, taulun ja takatähtäimen näkyessä sumeampana. Tämä on jälleen harjoittelu- ja totuttelukysymys.
Oikeaoppisesti tähdättäessä katse todella tarkennetaan yksinomaan etutähtäimeen eli ”jyväån” siten, että se näkyy tarkasti. Takatähtäin eli ”hahlo” ja taulun musta keskiö näkyvät silloin enemmän tai vähemmän epätarkkoina. Tämä voi aluksi tuntua vaikealta, mutta silmä kyllä tottuu siihen.
Jos kaikki on kunnossa niin takatähtäin on paikallaan ja maalitaulun kymppi samoin, vaikka ne erottuvat hämärämpinä.
Paha erehdys on alkaa zoomailla katsettaan eri tähtäinten ja maalipisteen välillä; silmä väsyy, alkaa räpyttää ja jopa kyynelehtiä ja ihanteellisen laukaisun hetki on sillä kerralla mennyttä.
Laukauksen jälkeen tähtäys jatkuu noin 2-3 sekunnin ajan.
Oikean tähtäinkuvan merkitys on oleellinen, mutta kerrattakoon se tässä. Jyvä tasan ja keskellä hahlossa maalitaulun kympin kohdalla kertoo sen, että ase on tismalleen oikeassa asennnossa suhteessa maalitauluun. Jos tähtäinkuva on “vajaa” jommalta kummalta puolelta, se kertoo, että ase on sivusuunnassa vinossa ja kudit menevät sivuun. Jos taas jyvä seilaa ylös alas pystysuunnassa, kertoo se, että ase poikkeaa vaakasuorasta linjasta ja osumat jakautuvat pystyakselilla miten sattuu.
Tähtääminen pähkinänkuoressa
- Nostetaan ase luontevaan asentoonsa silmien tasalle
- Katse kohti taulua
- Molemmat silmät auki
- Katsotaan tähtäinten läpi liipaisinkäden puoleisella silmällä
- Katse tarkennetaan etutähtäimeen, ei tauluun tai takatähtäimeen
- Haetaan oikea tasapainoinen tähtäyskuva ja “puristetaan” laukaus liikkeelle
- Muista jälkipito, eli ase tähdättynä kohti taulua vielä laukauksen jälkeenkin
Rauhallinen laukaisu on puristava, ei nykäisevä
Liipaisu eli laukaisu on liipaisinkäden etusormen pieni puristava liike, ei missään tapauksessa hätäinen nykäisy. Liipaisinta nykäistäessä aseen tukikäsipaketti hajoaa tai ase heilahtaa yleensä liipaisuliikkeen suuntaan ja osumat menevät minne sattuu.
Jälleen on muistutettava aseen oikeasta koosta suhteess ampujan fysiikkaan: liian iso tai pieni ase ei istu kouriin kunnolla, etusormen liike voi olla hankala suorittaa ja niin edelleen.
Liipaisu tapahtuu silloin, kun ampuja näkee oikeassa linjassaan olevien tähtäimien ja maalitaulun keskiosan muodostaman tähtäyskuvan oikeana.
Liipaisu tehdään puristamalla liipaisinta etusormella tasaisesti taaksepäin. Onnistuneessa liipaisussa vain liipaisin liikkuu – ei ase eikä ampuja. Ase on pystyttävä laukaisemaan oikean tähtäinkuvan muodostuttua niin rauhallisesti, että se laukeaa ikään kuin yllätyksenä. Tämä on alkuvaiheessa ainoa keino pystyä säilyttämään tähtäinkuva oikeanlaisena loppuun asti.
Hätiköidyt, nykäisevät laukaukset löytyvät useimmiten alas tipahtaneina osumina taulussa. Juuri ennen kuin ase laukeaa, ampuja ennakoi alitajuisesti tilanteen ja nykäisee viime hetkellä liipaisimesta. Nykäisy ei yleensä ole edes silmin havaittavissa, mutta riittävä siirtämään osumat taululla väärään kohtaan.
Aluksi harjoitellessasi – mielellään klikkeripaukuilla – lähde puristamaan tasaisesti liipaisimesta oikean tähtäinkuvan saatuasi. Älä päätä laukaisevasi asetta, vaan keskity tähtäinkuvaan ja kasvata hitaasti puristustasi. Totuttelemalla tähän tulet huomaamaan, että ase kyllä ehtii laueta ennen kuin tähtäinkuva muuttuu hämäräksi silmän lihasten jännityksestä.
Tähtäyksen ja liipaisun yhteensovittaminen on tärkeätä ja se vaatii paljon harjoittelua. Vaikka koko ampumatoimonnon paketti olisi muuten hyvin koossa, hätäinen tai väärään suuntaan liikkuva aseen liipaisu saattaa pilata täydellisen suorituksen eli napakympin. Kokemuksen myötä liipaisua ei enää tarvitse ajatella erillisenä toimintonaan, vaan se tapahtuu lähes automaationa.
Liipaisu pähkinänkuoressa
- Istuuhan ase mukavasti käsiisi?
- Etusormen pään keskikohta liipaisinta vasten
- Haetaan oikea tähtäyskuva
- Puristetaan liipaisinta tasaisesti taaksepäin
- Jatketaan tähtäystä vielä hetki aseen laukeamisen jälkeen = jälkipito l. saattaminen
Ampumasuorituksen vaiheet:
- Aseen lataaminen ja varmistaminen
- Keskittyminen ja siirtyminen valmiusasentoon
- .Ampuma-asennon ottaminen
- Aseen nostaminen, varmistimen poisto ja suunnan tarkistus
- Tähtääminen ja tähtäinkuvan hakeminen
- Rauhallinen liipaisu
- Jälkipito eli saattaminen
- Paluu valmiusasentoon ja aseen varmistaminen
Jälkipitoon eli laukauksen saattamiseen liitetään paljon mystiikkaakin, mutta se on oleellinen osa ampumasuorituksen kokonaisuutta. Patruunan lauettua älä lähde laskemaan tai nostamaan asetta heti, vaan tee niin kutsuttu jälkipito. Tähtää aseellasi sekunnista kolmeen sekuntiin äskeistä maaliasi ja laske asekäsi vasta sitten alas ja palaa valmiusasentoon. Toki tähtäimet laukaisuhetkellä hieman hypähtävät, mutta niiden pitäisi olla yhä kohdistuneena tauluun. Jos sen sijaan makaat selälläsi tai asekätesi menee rekyylistä sijoiltaan, on pohdittava ampuma-asentosi oikeellisuutta ja sitäkin, onko kyseinen ase juuri sinulle sopivin.
Mikäli totut liikuttamaan asetta heti laukaisun jälkeen, saatat ruveta alitajuisesti liikuttamaan sitä juuri laukaisun hetkellä. Tuloksena osumat muualla kuin toivotulla alueella.
Jälkipidolla on sekin merkitys ampumasuorituksessa, että se päättää yhden onnistuneen keskittyneen suorituksen ja toimii porttina seuraavaan samanlaiseen kokonaisuuteen.
Pyssy & Jahti 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.